Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

lauantai 31. toukokuuta 2014

Väliseinät hahmollaan

Olen jännittänyt kovasti sitä, miltä minusta tuntuu sitten, kun väliseiniä aletaan pystyttää ja näen paremmin, minkä kokoisia kaikki huoneemme ovat. Iskeekö ahdistus tai pettymys vai olenko tyytyväinen?

Perjantaina timpurit olivat saaneet pystyyn väliseinien rungot ja hetihän niitä piti mennä ihmettelemään. Ja huh, hyvällä mielellä olemme! Huoneet näyttivät juuri sen kokoisilta, mitä olimme ajatelleetkin ja muutama näytti jopa isommalta. Esimerkiksi eteinen oli paljon leveämpi kuin olin ajatellut ja sauna vasta iso olikin. Olen tottunut edellisissä asunnoissa varsinaisiin minisaunoihin, joten 4,9 neliön sauna tuntui valtavalta. Pesuhuone oli hieman kapeampi, mitä olin ajatellut, mutta ei mitenkään liian kapea. Kodinhoitohuone tuntui tosi tilavalta samoin kuin minun ja mieheni makuuhuone.

Myös olohuoneen vinon sisäkaton hahmotti nyt paremmin, ja se oli kyllä tosi kivan näköinen. Suosittelen vinoa sisäkattoa ihan kaikille yksitasoisen omakotitalon rakentajille, sillä sen kustannukset eivät ole suuret, mutta vaikutus oleskelutilojen ilmeeseen on todella suuri! Meitä vähän naurattikin, kun tajusimme, että sisäänkäynti vessaan sijaitsee juuri siinä kohdalla, jossa katto on korkeimmillaan. Kyllä kelpaa veskiin astella, kun on juhlavasti noin neljän metrin huonekorkeus. Vessassa sisällä on käsittääkseni kuitenkin alaslaskettu katto.

Höpinät sikseen, nyt kuvia.

Näkymä keittiön suunnalta olohuoneeseen. Telineen taakse tulee työhuone.
Eteinen. Vasemmalla vanhempien makuuhuone, oikealla kuopuksen huone.
Kuopuksen huone, takana esikoisen huone.

Vessa, jonka takana näkyy vaatehuone. Vasemmalla keittiö.

Kodinhoitohuone ja kurasyöppö.

Nyt kun näitä kuvia katselee, voi olla aika iloinen myös siitä, että päätimme ottaa olohuoneeseen, keittiöön ja eteiseen rimakaton, josta paljon täällä blogissa oli keskustelua. Ja jos joku vielä muistaa, kuinka pähkäilin, mitä puuta rimat voisivat olla, niin kerrottakoon nyt, että koivurimoihin päädyimme. Vaalea puu voitti.


3 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää hyvältä! Pääsisipä itsekin tuohon vaiheeseen jo... :) Olenkohan kysynyt jo, että montako neliötä taloonne tulee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ehkä kysynyt, mutta voin hyvin vastata uudelleenkin. :) Eli 128 neliötä tuossa on. Ja tosiaan tämä on kyllä kiva vaihe, kun nyt pystyy jo niin hahmottamaan nuo huoneet - ja itsensäkin sinne asumaan. Kyllä tämä ilo teillekin vielä koittaa! :)

      Poista
  2. Moikka, löysin tänne kun googlettelin vinoa sisäkattoa :) Mikä teidän sisäkaton kaltevuus on/oli? Näyttää kivalta, nousee selkeästi ylemmäs harjan kohdalla! Ne, mitä meille on ehdotettu näyttää mielestäni melkein suorilta, eivätkä nouse mielestäni tarpeeksi ylös :( Täytyypä tulla seurailemaan uutta rakennusprojektianne :)

    VastaaPoista