Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kuvia ja kuulumisia

Täällä ollaan! Blogi ei ole päivittynyt aikoihin, mutta on ollut ilo huomata, että lukijoita on kuitenkin edelleen riittänyt. Kiitokset siitä, että olette ilmeisesti ahkerasti jaksaneet käydä kurkkimassa, onko täällä eloa. Arki on ollut aika kiireistä kahden pienen lapsen kanssa ja motivaatio blogin päivitykseen on ollut hukassa. Nyt tuntuu kuitenkin, että haluan laittaa tänne vielä kuvia talostamme, jonka rakentamista moni on seurannut.

Jotain uuttakin on taloomme tullut ihan viime päivinä. Nimittäin saunaan on vihdoin saatu lasiseinä! Ensin meidän piti odotella monta viikkoa lasien saapumista ja sitten vielä niiden asentamista, mutta nyt on odotus onneksi palkittu. Olipa ihana päästä saunomaan!

Tunnelmavalaistus

Kuva napsaistu ennen lasien asennusta. Lauteet ja seinän paneelit ovat lämpökäsiteltyä haapaa.

Kiuas on Tulikiven Sumu.

Näkymä saunasta pesuhuoneeseen.

Muistatte ehkä, että vessasta meiltä puuttui pitkään ylälaatikko, mutta nyt se on paikallaan. Tässä lopputulos.


Eteisen liukuovikaapisto on Kirenalta ja se on mukavan tilava. Lattialaatta on Ragnon Concept Greige. Tykkään!


Loppuun vielä kuva ruokailutilan nykytilanteesta. Käänsimme nimittäin juhlien takia pöydän poikittain ja laitoimme siihen jatkopalat. Jatkettuna pöydän ympärille mahtuu jopa 10 henkeä ja siksi kesällä maalaamani pinnatuolitkin pääsivät hyötykäyttöön.


Näin! Nyt on blogihiljaisuus rikottu. Ehkäpä se innostus sieltä taas hiipii...

7 kommenttia:

  1. Onnittelut saunan lasiseinästä! ;) Saunominen on kyllä suomalaiselle tärkeä homma. Meille tulee samantyylinen ratkaisu, kahdet lauteet vastakkain ja yksi seinä lasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan tykätty tosi paljon noista vastakkainistuttavista lauteista eli hyvän valinnan olette tehneet. :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi sähläilyni, poistin kommenttini joka oli siis: Kivan näköistä! Meille tulee (sitten kun joskus olemme siinä vaiheessa.. :D ) laattaa ainakin eteiseen ja keittiöön ja tuo teidän valitsema näyttää kyllä hyvältä, täytyypäs googlailla tarkemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laattaa voi livenä käydä ihastelemassa ainakin Värisilmän liikkeissä. Ja kannattaakin, sillä laatta ei pääse kunnolla oikeuksiinsa kuvissa. Pinta on kivan betonimainen ja vähän karhea kädelle. :)

      Poista
  4. Kiva, kun löysin blogisi! Ihana koti teillä! Kuvista päätellen teillä on wc kylpyhuoneessa muttei lavuaaria, niin oletteko olleet tyytyväisiä siihen ratkaisuun? Itse olemme aloittelemassa talon rakentamista ja valintojen tekemiset edessä, ja mietimme juuri tuota asiaa että tarvitseeko kylpyhuoneeseen omaa lavuaaria:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiva, kun eksyit blogiini! Meillä ei ole tosiaan lavuaaria pesuhuoneessa, vaikka wc-pönttö on. En ole sinne lavuaaria kyllä kaivannutkaan, sillä sellainen löytyy heti läheltä kodinhoitohuoneesta. Pesuhuoneen wc on ollut myös aika vähällä käytöllä ja koen, että lavuaari veisi siellä ihan turhaan tilaa. Mutta nämä ovat varmasti ihan tottumiskysymyksiä myös. Meille sopii näin. Tsemppiä projektiinne!

      Poista