Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Muodot muotoutumassa

Kävin tänään kurkkaamassa, miltä tontillamme näyttää, ja mukavastihan siellä on hommat edenneet. Sokkeli on valmis ja ulkopuolisia täyttöjä on alettu tehdä. Nyt siis sai vähän paremmin hahmotettua, mihin korkoon maanpinta tulee. Takapihalle en tällä kertaa päässyt katsomaan, kun kaivuri oli tiellä, mutta eipä siellä olisi vielä juuri mitään nähtävää ollutkaan, kun täyttöjä ei ollut sinne vielä tehty. Täytyy jossain vaiheessa palkata kunnon pihasuunnittelija miettimään, miten takapihastamme ja erityisesti rinteestämme saisi kauniin ja tyylikkään alueen, jota voisi onnellisena tuijotella olohuoneensa ikkunasta. Tällä hetkellä rinne näyttää vain tosi jyrkältä. Muistutankin itseäni usein siitä, mitä eräs talomyyjä meille syksyllä totesi: kyllä pihassa täytyy muotoa olla.

Kuva takaosassa tuleva varastomme, etuosassa autokatos

Autokatos ja varasto pihan puolelta katsottuna

Talon sokkeli valmis - ja täynnä roskaa... Pitää tilata roskalava pian! 






Loppuviikosta Sikla toimittaa talopaketin tontillemme ja ensi viikon alussa alkaa rungon pystytys. Voitte uskoa, että sitä odotetaan täällä melkoisen malttamattomana! Talomme valmiusaste on muuten jo 23 prosenttia. Huimaa!

2 kommenttia:

  1. Onpa vain huima vauhti tässä projektissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! Sitten kun asiat lähtivät käyntiin, lähtivät ne käyntiin vauhdilla. Silti tuntuu, että maaliin on vielä ihan liian pitkä matka. Malttamattomuus on vahvuuteni.

      Poista