Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Rimakatto - uhka vai mahdollisuus?

Mentiin sitten ihastumaan puiseen rimakattoon. Ihastuminen tapahtui jo viime kesänä, kun kävimme katsomassa yhtä Siklatalojen rakentamaa, tosi kivaa taloa. Talon asukkaat olivat itse toivoneet puukattoa ja hieno rimakatto heille olikin tehty. Ja nyt meillekin pitäisi saada sellainen! On vain ihan älyttömän vaikea päättää, mistä puusta katto tehtäisiin. Muistelemme mieheni kanssa, että näkemämme rimakatto olisi tehty mäntyrimasta. Omat muistikuvani ovat kuitenkin niin hataria, etten kunnolla enää muista, miltä juuri tuo puulaji näytti katossa. (Netistäkään en ole löytänyt kuvaa juuri samanlaisesta katosta.) Ongelmalliseksi asian tekee lisäksi se, että puun sävy muuttuu vuosien mittaan. Osa puulajeista kellastuu, osa tummuu. Selvää on se, että keltaista kattoa emme halua. Männyn pitäisi kuulemma vain tummua - mutta millaiseksi? Itsellä siintää mielessä kauhukuvat keltaisesta, oksaisesta mäntypaneelista, joita on isketty kattoon joskus 80-luvulla. Puulajeista vähän enemmän tietävät ovat kuitenkin kertoneet, että oksaton mäntyrima on ihan eri asia, eikä sen pitäisi samalla tavalla kellastua.

Toinen vaihtoehto meillä on koivu. Koivussa mietityttää hinta ja se, onko se jo liian vaalea puu. Tai jotenkin väärän sävyinen puu? Kumpi meille ylipäätään sopisi paremmin, mänty vai koivu? Vai jokin muu? Voitte uskoa, että tätä kattoasiaa olen stressannut jo pitkään. Helpointa olisi ottaa vain valkoinen kipsikatto kaikkialle - ja sellainen meillä tuleekin makkareihin ym. - mutta kun me halutaan jotain erilaista olkkari-keittiöön, jossa meillä on korotettu, vino sisäkatto. Rimakatto on aikamoinen katseenvangitsija, kunhan se vain on juuri oikeanlainen. Lisäksi se vaikuttaa positiivisesti huoneen akustiikkaan.

Kattopohdinnat ovat laittaneet uusiksi myös lattiavalinnan. Kun aikaisemmin kerroin, että meille tulee laminaatiksi varmaankin Roomsin Suite Grey Oak, on valintamme kallistunut sittenkin saman valmistajan Loft Light Oakiin, joka ei ole harmaa vaan vaalea tammi nimensä mukaisesti. Sen kanssa sopii kivemmin yhteen myös keittiön tammitaso, joka edelleen on pohdinnoissa ykkönen. Tosin sitäkin olen miettinyt, että jos katto tehdäänkin koivusta, voisi ehkä keittiön tasokin olla koivua. Aaargh! Voi rimakatto minkä teet!

Rooms Loft Light Oak -laminaatti, vieressä Conceptin laatta


6 kommenttia:

  1. Moi

    Katoppas, meille tuli koivurimakatto joten voin laittaa sähköpostilla pari kuvaa mikäli haluatte. Rimat tilasimme Arolan höyläämöstä. Arolan taas löysimme Home@mathildedal-blogin kautta jossa käyttivät mäntyrimaa. Koivu on jonkin verran kalliimpaa kuin mäntyrima mutta mielestäni paremman sävyistä. Koivussa on yksi huono puoli, sitä ei kuulema saa kovin pitkänä tavarana ja meidänkin rimat olivat hiukan yli kolmemetrisiä. Toinen huono puoli on että puu oli helkkarin kovaa ja vaikea saada vääntymään takaisin suoraksi mikäli oli hiukan propelli. Mutta värisävy on nyt täydellinen (pelkäämme tosin että se siitä vielä muuttuu). Alkuperäisen inspiksen sain Rais-takkojen kuvastosta:

    http://issuu.com/raisas/docs/rais_lowres_se?e=2005549/4761538

    tuon jälkeen oli selvää että meille tulee rimakatto.

    Ilmoittele tämän kommentin perään mikäli haluat lisätietoja/kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla, että koivusta on tehty onnistuneesti rimakatto, sillä koivu minulla tällä hetkellä keikkuu ykkösenä mielessä. Otan ilolla kuvia vastaan! Niitä voi lähettää osoitteeseen tulehyvatalo@gmail.com

      Kiitos!

      Poista
  2. Mahdollisuus tietenkin! Sellaista meillekin tulee alakertaan soveltuvin osin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Mistä puusta teette? Me ollaan nyt päätymässä koivuun.

      Poista
    2. Ollaan vielä vähän kahden vaiheilla. Tausta on musta. :)

      Poista
  3. Minä olen aivan ihastunut kattorimoihin, ja onkin ilmeisesti melko pinnalla nuo nykyään. Eli suosittuja siis. Meillä ei semmoista ole, mutta remontti on alkamassa ensi vuonna. Ehkäpä sitten saadaan meillekin semmoiset.

    VastaaPoista