Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Uuden vaiheen kynnyksellä

Asiat ovat jälleen edenneet ja nyt tuntuukin, että seistään uuden vaiheen kynnyksellä. Meille on porattu maalämpökaivo ja talopaketti on tuotu tontille. Ensi viikolla alkaa pystytys! Tykkään, kun meidän projektissa kaikki on tähän saakka valmistunut ennemmin nopeasti kuin hitaasti. Olen myös tosi tyytyväinen, että valittiin lämmitysmuodoksi maalämpö. Vaikka sen perustuskustannukset ovat melko suuret, maksaa se itsensä myöhemmin takaisin. Ja onhan se ekologinen verrattuna moneen muuhun lämmitysmuotoon.

Maatyöt on siis saatu päätökseen ja seuraavaksi alkaa Siklatalojen osuus. Maatyöt meille teki Marila Transport. Kyseistä firmaa voimme lämpimästi suositella, sillä kaikki sujui joustavasti ja hyvin. Nyt onkin odottava ja iloinen fiilis kaikin puolin. Kohta me saadaan seinät ja katto! Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille!

Perustukset valmiina

Talopaketti odottaa kiltisti tontilla Siklatalojen timpureita.

2 kommenttia:

  1. Hei! Meille on myös tulossa Sikla-talo. Tuliko teillä maalämpökaivo Siklan kautta, vai hommasitteko sen itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Maalämpö tuli ihan Siklan kautta. Onnea ja tsemppiä omaan projektiinne!

      Poista