Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Takka talossa - ainakin melkein

Raksalla oli viime viikolla hyvin hiljaista. Kävimme siellä lähinnä itse siivoilemassa, kun saimme raksaimurinkin vihdoin käyttöömme. Takan asennus on kuitenkin aloitettu. Ja voi että, miten kiva meidän takasta tulee! Se on juuri sopivan pieni, ja se tulee juuri sopivaan kohtaan olohuonetta. Meillehän on tulossa Uuniseppien Saana-takka, josta olen kertonutkin täällä blogissa.



On oikeastaan ihan kummallista, kun raksalla on ollut niin rauhallista. Tässä ehti jo tottua siihen, että joka päivä siellä tapahtuu paljon asioita. Toisaalta nyt on saanut myös itse hieman hengähtää, mikä on ihan tervetullutta. Eiköhän tässä ole vielä monta työntäyteistä viikkoa edessä.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Pientä pihastressiä

Tapasimme pihasuunnittelijamme maanantaina. Alun perin meidän piti nähdä jo ennen juhannusta, mutta työkiireiden takia tapaaminen siirtyi. Nyt saimme tutustua suunnittelijamme luonnokseen ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että ensireaktio sekä minulla että miehelläni oli järkytys. Ei niinkään sen takia, että hän olisi tehnyt huonon suunnitelman, vaan lähinnä sen takia, että suunnitelma oli ihan jotain muuta, mitä odotimme. Se oli myös aika radikaali ja sen toteuttaminen olisi tullut hyvin kalliiksi. Oli vähän sääli romuttaa toisen suunnitelma lähes täysin, mutta onneksi suunnittelija oli sitä mieltä, että hän voi tehdä vaikka kuusi erilaista luonnosta. Etupihan osalta suunnitelma pysyy varmaan aika samanlaisena, mutta lähinnä rinne oli se, jota emme voi toteuttaa hänen alkuperäisen ideansa mukaan.

Jospa tästä kivan saisi...

Pihasuunnittelijamme lupasi vielä käydä uudelleen tontilla mittailemassa rinnettä, jotta tiedetään, minkälainen tukimuuri olisi riittävä. Tavoitteena siis on tehdä rinteestä siisti ja nätti, jotta sitä sitten olisi mukava katsella ympäri vuoden. Kiviä, havuja ja joitakin pensaita sinne nyt ainakin tulee. Vähän ahdistuneina me tapaamisesta maanantaina poistuimme, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Suunnittelija tuntui lopulta ymmärtäneen, mitä me toivomme, joten odotan, että seuraava luonnos näyttää meille sopivalta. Ja onneksi meillä on pihalla tuon rinteen lisäksi ihan kivat oleskelutilatkin...

Palailen suunnitelman kanssa siis myöhemmin asiaan!

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jälleen uuden vaiheen kynnyksellä

Juhannus on sujunut meidän perheellä tänä vuonna lähinnä kaupunki- ja raksatunnelmissa. Kävimme me mökilläkin vähän grillailemassa, mutta sateinen ilma ei houkutellut jäämään sinne pidemmäksi aikaa. Onneksi mökillemme on niin lyhyt ajomatka, että sinne voi ihan hyvin lähteä yhdeksikin päiväksi.

Timpurimme ovat saaneet oman osuutensa jotakuinkin päätökseen ja he jäivätkin nyt juhannuksesta lomalle. Kävimmekin eilen ja tänään siivoilemassa paikkoja siihen kuntoon, että seuraava porukka voi ensi viikolla aloitella omat työnsä. Vuorossa olisi ensimmäiseksi seinien tasoittaminen ja ilmeisesti myös takan asennus. Heinäkuun puolella timpurit palaavat lomalta ja viimeistelevät sitten muun muassa kesken jääneet terassit ja muutamat muut jutut.

Innolla odotamme seuraavaa vaihetta ja esimerkiksi seinien maalaamista. Sisätilojen ulkonäkö muuttuu paljon, kun tuo ruskea pinta saadaan piiloon.

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen

Näkymä olohuoneesta vessan ja keittiön suuntaan
Näkymä olohuoneesta keittiöön
Kirjasto/työhuone
Vanhempien makkari
Saunasta puuttuu enää puolilasiseinä. Ja paneelit. Ja lauteet. Ja kiuas. Ja valot :D
Kodinhoitohuone & työmaalämmittimet tai mitkä lie
Etuterassi on kaiteita vaille valmis
Autokatoksesta puuttuu vielä muun muassa rimotus

Hyvää juhannusviikonlopun jatkoa kaikille!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sadepäivän kuvia raksalta

Sade ja kova tuuli ovat vieneet kesätunteen kauas ja tuoneet syysfiiliksen tilalle. Yleensä suhtaudun syksyyn hieman nihkeästi, mutta tänä vuonna syksy tarkoittaa perheellemme talon valmistumista, joten sitä odotetaankin innolla. Tässä kuitenkin vielä kesäsateisen lauantain aikana napsittuja kuvia talolta, kuten viime postauksessa lupasin.

Vihdoinkin ikkunat!


Olohuoneen ikkunoita

Olohuoneen jatkeena toimii työhuone/kirjasto (ison aukon kohdalle tulee lasipariovet)
Perheemme pienimmäinen ihmettelee maisemia kodinhoitohuoneessa

Kuten olohuoneen kuvista voi huomata, on takapihamme rinne oleskelutiloista avautuvien maisemien pääroolissa. Toivottavasti pihasuunnittelijamme keksii siihen jotain hienoa, kuten lupaili. Ensi viikolla se selviää.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Iloa autokatoksesta ja pihan suunnittelusta

Täällä kirjoittelee jälleen iloinen rakennuttaja. Mielialani koko rakennusprojektin suhteen on kääntynyt mukavaan nousuun viime viikon pienen notkahduksen jälkeen. Talo tai oikeastaan koko piha on edistynyt tällä viikolla isoin harppauksin, ja nyt on vihdoin tullut tunne, että kyllä tämä vielä joskus valmistuu.

Tiistaina tapasimme pihasuunnittelijan. Olemme olleet piha-asioissa ehkä vähän myöhään liikkeellä, sillä suunnittelijan puoleen voisi toki kääntyä jo silloin, kun aletaan vasta suunnitella taloa ja sen rakentamista. Me päätimme kuitenkin ensin katsoa, miltä talo alkaa tontilla näyttää ja pyytää suunnittelijan vasta sitten paikalle. Minua jännitti kovasti, mitä suunnittelija sanoo tontistamme ja etenkin takapihamme suuresta haasteesta eli rinteestä. Rinne on jyrkkä, mutta siitä pitäisi saada kunnon katseenvangitsija, sillä käytännössä sitä me olohuoneemme isoista ikkunoista katselemme. Pihasuunnittelijamme oli onneksi sitä mieltä, että rinteestä tulee hieno ja mitään huolta ei ole. Olisin voinut halata häntä. Ensi viikolla tapaamme hänet uudelleen ja silloin käymme pihasuunnitelman luonnoksen tarkkaan läpi. Ihanaa, ihanaa!

Talon lisäksi tontillemme on rakentunut nyt myös autokatos-ulkovarasto. Timpurit rakensivat sen jotakuinkin kolmessa päivässä eli melkoisen vauhdikkaasti. Kylläpä tontin ilme muuttui paljon, kun autokatos saatiin pystyyn! Siitä tuli heti paljon ehjemmän ja sopusuhtaisemman näköinen. Katos tuo myös etupihalle mukavaa yksityisyyttä, koska se sijaitsee heti kadun vieressä ja estää näin näkyvyyttä pihallemme. Harmikseni minulla ei ole vielä kunnon kuvia tontista ja autokatoksesta, mutta loppuviikosta lupaan lisäillä niitä tänne blogiin. Nyt joudutte tyytymään auton ikkunasta pikaisesti napattuun kuvaan.


Olisi taas raksasiivouksen aika...
Hyvä tästä vielä tulee!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Sisustus- ja säästöpäätöksiä

Sisustaminen ja säästäminen eivät helpolla istu samaan lauseeseen. Kaikki kiva maksaa ja tässä vaiheessa rakentamista tuntuu, että ihan kaikki maksaa ihan liikaa. Muutamat viimeisimmät sisustuspäätökset ovat kuitenkin olleet ilahduttavasti edullisempia kuin etukäteen kuvittelimme.

Kodinhoitohuoneen taso on ollut pitkään pohdinnan alla ja luulimme jo, että päädymme Kvikin mustaan täyslaminaattiin. Eilinen vierailumme Kvikin liikkeessä muutti kuitenkin mielemme. Nimittäin musta mattapinta suorastaan imee itseensä sormenjälkiä, eikä ehkä ole nappivalinta lapsiperheeseen. Ja olihan se vähän kalliskin... Onneksi löysimme sattumalta Kvikiltä mustan Nature Dark -laminaatin, jota saa 20 millimetrin paksuisena. Emme oikein koskaan ole syttyneet tavallisesta paksusta laminaattitasosta, joten tuo oli juuri mukavan ohuen ja siten siron näköinen. Tästähän tuli myös säästökohde, sillä Nature Dark -laminaatti maksaa selvästi vähemmän kuin täyslaminaatti. Eikä siihen jää sormenjälkiäkään! Varsinainen löytö siis.

Alla Kvikin musta täyslaminaatti, päällä Nature Dark -laminaatti

Toinen kohde, jossa päätettiin säästää, on suihku. Aikaisemmin kerroin, että meille olisi tulossa Grohen Rainshower System 400. Kävimme muutama päivä sitten vielä uudelleen katsomassa kyseistä suihkua ja nyt se näyttikin aivan käsittämättömän isolta, liian isolta meidän pienehköön pesuhuoneeseemme. Niinpä päätimme, että otamme saman suihkun mutta pienempänä versiona eli 210-millisenä. Ja lompakko kiittää!

Kolmas säästökohde tuli vähän yllättäen. Kävimme pientä kädenvääntöä mieheni kanssa liesituulettimesta. Sanoin, että meille riittää jokin edullinen. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että liesituuletin tulee niin näkyvään kohtaan taloa - keittiön ja olohuoneen väliin - ettei siinä voida säästää. Oikeassa hän toki olikin. Lopulta päädyimme Lapetekin Luxor-V saarekemalliin, joka ei ole meidän mittapuun mukaan kovinkaan edullinen mutta on kyllä sitäkin hienompi. Valinnan jälkeen saimme kuitenkin yllätykseksemme Puustellista kyseisen liesituulettimen hyvällä alennuksella, mistä olimme tietenkin hyvin ilahtuneita. Kiitos Puustelli!

5097
Lapetek Luxor-V

Nämä muutamat säästöt ovat tuoneet minulle mielenrauhaa, sillä budjetti pyörii nyt selvästi enemmän mielessä kuin rakentamisen alkuvaiheessa. Hieman harmaita hiuksia aiheuttaa tällä hetkellä kuitenkin se, että yksi Siklan kanssa sovittu muutostyö aiheuttaa todennäköisesti enemmän kustannuksia, mitä olimme osanneet odottaa. Täydellinen stressittömyys taitaa siis olla vielä kaukana.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Tiilikatto ja sormissa rakot

Talolla on urakoitu taas vauhdilla: timpurit ovat aloitelleet terassien rakentamista sekä tiilien latomista katolle ja sähkömies on vedellyt piuhoja sinne tänne. Me taas olemme siivoilleet talolla tiuhaan tahtiin ja tällä hetkellä itsellä onkin hienoinen uupumus tästä kaikesta rakentamisesta (tai sen seuraamisesta), asioiden suunnittelusta ja päättämisestä, raksasiivoamisesta ja lapsiperheen arjen pyörittämisestä näiden melko isojen juttujen ohessa. Sormissa on rakot, lihaksia särkee ja pää on aika tyhjä. Mutta kyllä se tästä. Uuteen nousuun.


Ruukunpunaiset tiilet ja takaterassin runko

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Sähköt paperilla ja kohta talossakin

Sähköt on suunniteltu! Saimme jo joskus maaliskuussa käsiimme talomme sähkösuunnitelman, johon tuli tehdä muutoksia oman maun mukaan. Koska emme aiemmin ole juuri miettineet omakotitalojen sähkö- taikka valaistusasioita, vaati tämä tehtävä aika paljon googlailua ja perehtymistä muiden tekemiin suunnitelmiin. Sen totesimme kuitenkin nopeasti, että valaistukseen pitäisi tehdä eniten muutoksia.

Led-spotteja halusimme oikeastaan kaikkialle muualle paitsi makuuhuoneisiin, ja niitähän me sitten asettelimme suunnitelmaan sinne tänne siinä toivossa, että hyvä tulisi. Lisäksi keittiöön yläkaappien alle ja päälle on tulossa led-listaa. Kodinhoitohuoneessa lista tulee vain kaappien alle. Saunaan puolestaan halusimme kuituvalot. Pistokepaikkoja ja ulkovaloja lisäsimme aika paljon, ja joidenkin katkaisimien paikkoja vaihdettiin. Tuntui vaikealta tehdä kaikkia näitä päätöksiä, kun emme vielä tarkkaan tiedä huonekalujen paikkoja. Toistaiseksi olemme tyytyväisiä kaikkeen, vaikka käytäntöhän vasta myöhemmin opettaa, tuliko tehtyä hyviä vai varsin hölmöjä päätöksiä.

Alla on talomme lopullinen sähkösuunnitelma. Itse pohjapiirros sen sijaan ei ole lopullinen, vaan jokin hivenen vanhentunut versio. Kuvasta poiketen meille ei esimerkiksi tule tuulikaappia ja kodinhoitohuoneen sisäänkäynnin ovi aukeaa toiseen suuntaan. Keittiön kalusteetkaan eivät ole aivan oikein. Sähköjä tästä kuvasta sen sijaan voi tuijottaa ihan mielin määrin, jos tuosta johtohässäkästä nyt mitään selkoa saa... Toivottavasti sähkömies saa, sillä hän tulee huomenna talolle tositoimiin.