Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tuli hyvä talo ja blogi täytti vuoden!

Hurraa! Blogini täytti eilen vuoden! Synttäreitä en ajatellut sen kummemmin juhlia, mutta jonkinlainen muistelupostaus lienee kuitenkin paikallaan. Aika paljon on vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja oikeastaan voikin ihmetellä, miten blogini täyttääkin vuoden vasta nyt. Olemmehan asuneet talossammekin jo elokuun lopulta saakka.

Meillä rakennusprojekti meni tosi hyvin. Kaikenlaisia kauhutarinoita rakentamisesta on meillekin yllin kyllin kerrottu ja siksi rakentaminen jännitti paljon etukäteen. En tiedä, kävikö meillä sitten hyvä tuuri vai olimmeko vain suunitelleet kaiken niin tarkkaan, että mitään pahoja yllätyksiä ei meidän matkamme varrelle osunut. Vastaava mestarimme oli ihan mahtava ja myös Siklatalot osoittautui luotettavaksi ja taitavaksi talofirmaksi. Marila Transport teki meillä maatyöt ja Perustava perustukset. Kaikki hoitivat tehtävänsä hyvin ja aikataulussa. Siinä kai se tärkein juttu on, että saa talolleen taitavat tekijät.

Tontin lähtötilanne
Puut kaadettiin
Maatyöt alkoivat
Sorapatja
Perustukset
Perustukset valmiina
Seinät nostettiin ylös
Ja sittenhän se näytti jo talolta

Vuoden aikana myös blogini lukijamäärä on lisääntynyt mukavasti. Saan paljon kysymyksiä rimakatosta, joka on selvästi meidän talomme jännittävin elementti. Myös talon värimaailma tuntuu kiinnostavan. Laitankin tähän loppuun listan blogini luetuimmista jutuista. Uusimmat sisustuspäivitykset ovat sen verran uusia, että ne eivät ole vielä ehtineet vuoden luetuimpien joukkoon, mutta näyttää siltä, että ne sinne kirivät kovaa kyytiä.

Vuoden luetuimmat postaukset, top 8:

1. Tule hyvä talotoimittaja
2. Esittelyssä ruokailutila
3. Rimakattoa ja rakkautta
4. Kotona
5. Rimakatto - uhka vai mahdollisuus?
6. Valkoista, mustaa ja harmaata - pintamateriaalivalinnat tehty
7. Kuvia ja kuulumisia
8. Esittelyssä olohuone, työhuone ja eteinen

Kiitos kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta! On ollut tosi kiva saada teiltä kommentteja, kehuja ja kysymyksiä. Toivottavasti seurailette blogiani jatkossakin. :)

7 kommenttia:

  1. Onnea!! :D Mullakin tulee kohta vuosi täyteen, mutta taloa ei olla vielä aloitettukaan rakentaa... :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea sinnekin lähestyvästä vuosipäivästä! :) Teillä on vielä kaikki jännittävät rakennusvaiheet edessä. Nauti siitä! Itselle jäi ainakin raksa-ajasta ihan kivat muistot, vaikka aika väsynyttä menoakin sinne mahtui. ;)

      Poista
  2. Onnea synttäreiden johdosta! Piti tämän innoittaman käydä kurkkaamassa, ja tosiaan, oma raksabloginikin on ihan äskettäin saavuttanut vuoden iän :-)

    VastaaPoista
  3. Hieno talo! Erityisesti tuo sisäkaton materiaali ja keittiö ovat upeita. Meilläkin lähtee Siklan kanssa projekti käyntiin, rakennusvaiheeseen, vielä tässä kuussa. Mukava nähdä ja kuulla, että heidän kanssaan on projekti sujunut mukavasti.

    VastaaPoista