Tontilla on ollut viime päivinä melkoinen kuhina, kun miehiä on ollut töissä niin talon sisällä kuin pihallakin. Sisätyöt ovat edistyneet pikku hiljaa, mutta ulkopuolella on tapahtunut iso muutos. Tukimuuri on nyt valmis ja kohta meillä on takapihalla myös nurmikko!
Tukimuurin tekeminen alkoi sillä, että takapihalle piti tehdä muurin pohjatyöt. Tässä kohtaa mieheni teki kaivurikuskin kanssa yhdeksäntuntisen työpäivän tontilla.
Pohjatöiden jälkeen muurille valettiin antura. Anturamuotteina meillä oli Lammin Tassuja. Pihan pohjoispäätyyn eivät Tassut kuitenkaan ihan riittäneet, joten mieheni rakensi laudanpätkistä sinne oman anturamuotin. Katselin touhua hieman epäileväisenä, mutta hyvä siitä kuitenkin tuli: betoni pysyi muotissaan. Kyllä sitä aika paljon uusia asioita on päässyt kokeilemaan tämän taloprojektin aikana...
Anturan jälkeen alkoi itse kivien latominen. Meille tuli Lammin harmaa muurikivi. Suurimman osan tästä työstä teki Vihdin PR, sillä vaikka itse latominen olisi sujunut varmasti meiltäkin, vaati muurin rakentaminen kuitenkin aika paljon aikaa ja oikeat työkalut. Muurin viimeiset kerrokset ladoimme kuitenkin itse, sillä halusimme vaikuttaa siihen, miten korkeaksi muuri rakennetaan pihan eri kohdissa ja miten se missäkin kohti madaltuu.
Tämän jälkeen muurissa olevat reiät betonoitiin. Betoniauto saapui tontille puoli seitsemältä aamulla...
Kun muuri oli saatu valmiiksi, alkoi takapihan tasaus ja mullan levitys. Kylläpä pihan ilme muuttui paljon, kun piha saatiin lopulliseen korkoon! Enää terassilta ei tarvitse hypätä maahan, vaan maan pinta on normaalin askeleen päässä. Huomenna takapihalle istutetaan siirtonurmi, jotta pääsemme nauttimaan pihastamme vielä tämän syksyn puolella.
Rinteeseen kaivurikuski nosti toiveestamme muutamia isoja kiviä. Varsinaiset rinteen istutukset jäävät pitkälti ensi vuoden puolelle, mutta jotain aion kyllä istuttaa jo tänä syksynä. Kenties omenapuun. Lisäksi asennamme rinteeseen jonkinlaisen maanpeittokankaan, joka estää rikkaruohojen kasvun.
Myös etupihaa on alettu tehdä. Lautakasoja ynnä muuta on siivoiltu pois ja autopiha sekä istutusalueet on rajattu. Autopihalle tulee vielä (varmaan ensi vuoden puolella) kivetys.
Istutusalueilla onkin nyt jo multa, mutta voi olla, että niihinkin tulee tänä vuonna vain kangas ja varsinaiset kasvit vasta myöhemmin. Vaikka onhan tässä syksyä jäljellä... Ties minkälainen viherpeukalo minusta vielä kehkeytyy.
En tiedä päivitätkö blogia enää tai vastaatko kommentteihin, mutta kokeillaan :)
VastaaPoistaKuinka korkea tuo muuri on? Vaatiko kaupunki teiltä kaiteiden asentamista muurin päälle?
Hei! Myöhään täällä vastailen, mutta katsotaan, jos vastaus vielä tavoittaa sinut. Muurin korkein kohta taitaa olla 1,2 metriä. Mitään kaiteita meillä ei ole, eikä niitä ole vaadittukaan. Hyvää joulua sinne!
Poista